
KONTAKTI KLUBI / Artikla
About the event
Rovaniemen yöelämän kaipuuseen vastataan, kun syvät bassolinjat ottavat kontaktia mielen, sekä kehon kanssa. Elektronisen tanssimusiikin tapahtuma KONTAKTI aka KNTKT näkee ensimmäiset strobovalojen välähdykset Doriksen tanssilattialla 15.5.2026. Avaustapahtumassa tullaan kuulemaan kovan tason dj-työskentelyä eri musiikkigenrejen sisällä. Tapahtumajärjestäjänä toimiva 016 Sound&Events palaa juurilleen uuden toistuvaksi suunnitellun tapahtumakonseptin myötä. Intohimo DJ-kulttuuriin, elektroniseen tanssimusiikkiin ja tapahtumiin on väkevästi läsnä edelleen. Nyt on aika lähteä kokemaan tämä KONTAKTIN kanssa. Lunasta lippusi ennakkoon ja varmista paikkasi bileissä! Ikäraja tapahtumaan K-18 Hellahighheat Aloittaa tapahtuman iskevällä bassolla, jättämättä mitään alelaariin. Tämä kaksikko toimii Sula-kollektiivin aktiivisina kulmakivinä. He ovat rikastuttaneet intohimoisella työllä Rovaniemen yöelämää tapahtumillaan, sekä dj-seteillään joissa rakkaus musiikkia kohtaan on korvin kuultavissa. Iso kiitos teille, että olette. ♫♪ Milla Lehto Ehdottomasti yksi suurimmista Suomen elektronisen musiikin kentän artisteista. Milla Lehto on luonut uskomattomia kokemuksia ihmisten sydämiin tanssilattioilla jo 20-vuoden ajan. Omat klubi-illat, lukemattomat keikat, oma tuotanto, sekä BassGame levy-yhtiö. Hän on ansaitusti saanut nimen Technoqueen - toiseksi nimeksi voisi lisätä Bosslady. Hänen työtään ei voi olla arvostamatta tässä yhteisössä. Millan setit kulkeutuvat technon maailmasta, melodisen progepsyken alueelle. Tätä on odotettu, vihdoin sitä saadaan! ♫♪ Korento Korento on yksi Suomen aktiivisimmista psytrance artisteista. Korento on lumonnut dj-seteillään, ei pelkästään Suomen, vaan myös maailman suurimpien psykefestareiden tanssilattioita. Erityinen kunnia saada hänet nyt myös Rovaniemelle. Tämä on ollut järjestävällä taholla haaveissa jo vuosia! ♫♪ MZA b2b Macio Tässä teille Pohjois-suomen ug-skenen kaksi pioneeria. Yhden merkittävimmän rave-tapahtuman Innowationin perustajahahmo Macio, sekä Oulun hardjyrä Mza ovat b2b seteillään tuoneet ikimuistoisia hetkiä jo vuosien ajan. Nyt ei puhuta mistään peruskamppeesta vaan aidosta saundista, originaaleista tyypeistä ja aidosta rakkaudesta, joka määrittää sanan RAVE. Kiitos! Lets fucking go!
Comments
Sign in to comment and earn XP.
- No comments yet. Be the first.
Where is the event
Plus · cortesía NoTeLimites
Saca el máximo a este evento
Plan your night
Everything you need around the event
Hotels nearby
BookingBook a hotel near the venue in Rovaniemi for the night of the event
See options →
Dinner before
OpenTableBook a restaurant near the venue before the event
See restaurants →
Get an Uber
UberEstimate to venue: $80-$200 MXN from downtown
Open Uber →
Flights to Rovaniemi
Google FlightsComing from another city? Find flights for the event date
See flights →
Some links may generate commissions for NoTeLimites at no extra cost to you.